Tämä on viimeinen laulu

Neljän tunnin kuluttua poistuu Aberystwythistä juna, johon minulla on lippu.

Tuntuu höpsöltä.

Syön nyt viimeistä lempparijogurttiani. Peitto, tyyny ja astiat ovat lähdössä keräykseen aivan näillä näppäimillä. Sitten pitäisi imuroida ja pyyhkiä pölyt ja sulkea matkalaukku.

Aamulla toivottavasti herään aikaisin Lontoossa ja ehdin lentokoneeseen. Minä kroonisen lentokoneestamyöhästymispelkoisena odotan ihan hurjana sitä hetkeä, kun saan kiinnittää turvavyön ja matkata taivaan halki.

Huomasin, että vaihtoblogistani puuttuu joitakin sellaisia tekstejä, jotka vaihtoblogeissa ovat hyvin yleisiä. En ole kirjoittanut esimerkiksi hakuprosessista juuri mitään. Siihen on hyvä syy: mitään suurta ja monimutkaista paperisotaa ei tarvinnut käydä läpi, ohjeistus oli riittävää ja olipa vaihtoonlähtijän opasvihkosessa jopa ihan valmis listakin kaikesta, mitä pitää muistaa hoitaa. Ainoana harmaita hiuksia aiheutti aberilaisten tapa olla vastaamatta sähköposteihin; jopa hyväksymisviesti saapui vasta joskus loppusyksystä.


Aberystwyth on pieni ja sympaattinen kaupunki. Merenranta on ihan hurjan ihana ja kaunis. Metsissä on uskomattoman vihreää. Talot ovat ulospäin söpöjä ja hurmaavia; sisältäpäin toki huonosti suunniteltuja ja homeisia, mutta sehän on vain aitoa brittiläisyyttä. Minulla on kotoisa olo täällä. Olen tottunut kaikkeen ja viihtynyt mainiosti.

Minulla oli etukäteisajatuksia siitä, minkälaista elämää viettäisin ja mitä näkisin. Täysin eivät odotukset ja todellisuus kohdanneet. Niitä pubinnurkissa istuvia kymrisetiä ei paljoa näkynyt. Lampaita kyllä sitäkin enemmän. Mitä opiskelija-asuntolaelämään tulee, se oli toki osittain erilaista kuin olin kuvitellut, mutta olisi hölmöä ajatella, että olisin osunut vääränlaiseen. Päinvastoin: näkemäni on autenttisempi versio kuin mikään kuvitelma. Täytyy muokata mielikuvat todellisuuden pohjalta eikä toisin päin. (Jep, niistä etnologian opinnoista on ollut jotakin hyötyä.) Olen oppinut Britanniasta ja briteistä paljon sellaista, mitä en osaa sanoiksi pukea. Olen kai oppinut ymmärtämään, edes vähän, tätä hupsua kansaa, joka elää hurmaavaa pienen mittakaavan elämäänsä tällä pienellä ja märällä saarella.


Ja minä pystyin tähän.



Tuleville vaihtareille: minut löytää sähköpostiosoitteella miia.j.heinanen(a)student.jyu.fi tai facebookista ihan omalla nimelläni. Autan mielelläni, jos kysymyksiä herää ihan mistä tahansa edes etäisesti aiheeseen liittyvästä!

Lyhyt raportti erään reppumatkailijan seikkailuista

Kun matkustaa kolme viikkoa putkeen, ehtii tehdä aika monta juttua, ja sitten kotiin palatessa on harmillisen helppoa vain lykätä niistä jutuista kirjoittamista. Ajattelin kuitenkin vähän valottaa, miten vietin pääsiäislomani tuossa pari kuukautta sitten. Muistin varassa mennään, koska matkapäiväkirjani on aivan liian pitkä tähän hätään luettavaksi.

Aloitin lomani Lontoosta. Oli vieraita Suomesta, ja koska meille kaikille kyseessä oli tuntematon kaupunki, muutama päivä meni tehokkaasti ympäriinsä kävellessä. Nähtiin jos jonkinlaista siltaa, ja kirkkojakin aina St Paulista Westminster Abbeyyn. Eläintarha oli huippu. Siellä oli kirahveja!

Koska Suomen pääsiäisloma on lyhyt, vaihdoin sitten seuraa aika lennosta. London Eye nyt ei ihan lentoa taida vastata tosin. Iso maailmanpyörähän se on, ja maisemat kuin mistä tahansa kaupunkikuvaisesta postikortista. Pyörän korkeudesta huolimatta onnistuin sitä olemaan löytämättä samalla taidokkuudella kuin pari päivää aiemmin hukkasin kartan osoittaman kävelyreitin kuninkaallisilla tienoilla; varmaan noin puolet nähtävyyksistä myös hahmotin epähuomiossa täysin väärälle puolelle Thamesia mieleni kartalla, ja olin sitten ihan kujalla loppujen lopuksi.

National History Museumin dinosaurukset oli tosi jees. Sherlock Holmes -museo Baker Streetillä oli sanalla sanoen ajanhukkaa. Wicked-musikaali soi välillä vieläkin päässä. Eli sekin oli jees.

Lontoon jälkeen tuli heitettyä pieni kierros Aberystwythiin. Pitäähän näitäkin seutuja vähän esitellä, vaikkei täällä mitään merkittävää tehtävää olekaan. Rannalta saa hunajajäätelöä ja sehän riittää meikäläisen onnellisuuteen.

Eräs aamuviiden juna kaupungin ainoalla raiteella vei reppuselkäisen Miian kahdeksi viikoksi pois tutusta ja turvallisesta Aberista. Keväästä huolimatta koko Britannia oli niin kylmän aallon kourissa, että molemmat matkassa mukana olevat villapaidat kulkivat takin alla jokseenkin joka päivä. Junalla tuli mentyä Birminghamiin kolmen vaihdon kautta, tästä kiitos rautatieremontille, ja sieltäpä lähtikin näppärästi laskeskeltu yhdeksäntuntinen bussimatka kohti Edinburghia.

Edinburgh on kaunis kaupunki. Maanalaisella kummituskierroksella sillan sisäisissä kammioissa oli ihan hyytävää, koska opas oli mainio. Kauniilla vanhan kaupungin turistikaduilla soivat säkkipillit ja kaikkea mahdollista oli myynnissä skottiruutuisena. Olisin halunnut shaalin, mutta kun matkustaa repun kanssa, joutuu tekemään kompromisseja ostosten suhteen, enkä sitten ostanut mitään.

Odotin ihan hurjan paljon Edinburghin linnaa, mutta kappas vain, koko reissun vaivannut flunssa äityi siihen pisteeseen, että linnakierros vaihtui sitten lääkärireissuksi. Tiesin kyllä ihan hyvin, mikä minua vaivasi, koska oireet olivat vähän liiankin tutut Suomen-ajoilta - muistaakseni nielutulehdus... Lääkäri oli vähän suurpiirteinen nopeassa tutkimuksessaan, mutta määräsi antibioottikuurin. Niiden nappien ja Ibumaxin voimalla sain närpittyä pizzaa hostellilla vetäydyttyäni vellomaan huonossa tuurissani.

Matkaseura palasi Suomeen ja meikätyttöhän jäi sitten yksin odottelemaan bussia kohti Glasgow'ta. Reppu selkään ja menoksi jälleen kerran. Dormielämän renessanssia tämä tarkoitti myös. Söin einespastasalaattia ja luin heräteostamaani höpöhöpöpokkaria.

Olin järjestänyt itseni Discover Scotlandin bussikierrokselle. Siihen menikin kokonainen päivä. Pikkubussissa oli ehkä kahdeksan tyyppiä ja ihana vanha skottisetä, nimittäin opas/kuljettaja Bobby. Ajeltiin Ylämaiden läpi ja Bobby kertoili paikkojen historiasta. Oli jos jonkinlaista hulppeaa vuorta ja järveä. Lopullinen kohde oli Loch Ness. Siellä turistiristeilin. Sää oli niin aurinkoinen, että hirviötarinoita ei voinut ottaa kovin tosissaan, mutta maisemat olivat hienoja yhtä kaikki.

Nukuin Glasgowssa vielä toisen yön ja nostin sitten repun selkään jälleen kerran. Kiertelin päivän kaupunkia, joka osoittautui sen verran tavanomaiseksi, että oli vaikeaa keksiä tekemistä kokonaisen päivän ajan. Necropolis-hautausmaa oli aika hieno, mutta Pariisin Père-Lachaisella käynyttä se ei jaksanut juuri sykähdyttää. Katedraali löytyi, ja sen vierestä uskontoaiheinen museo. Toisella puolella kaupunkia oli modernin taiteen museo. Kannatan kyllä oikeutta sanoa taiteeksi mitä tahansa teosta, mutta pakko myöntää, että lattialle asetettu sateenvarjo tarvitsisi edes nimen vaikuttaakseen taideteokselta minun silmissäni. Niki de Saint Phalle -näyttely puolestaan oli kiehtova, joskin paljolti juurikin taiteilijan henkilöhistorian kuvausten ansiosta.

Noh, seuraava etappi oli yöbussi Lontooseen. En saanut edes ikkunapaikkaa. Uni jäi hieman katkonaiseksi, ja kun sitten aamuseitsemältä pesin hampaita Victorian juna-aseman vessassa, olo oli melko hienostunut.

Käytin kaksi päivää lähinnä tutkaillen Camdenia. Ostin uuden lompakon hajonneen tilalle - käytännöllistä, sillä vanha piti heittää roskiin, ja näin ollen kannettavien tavaroiden määrä pysyi vakiona! Söin kojuista meksikolaista ja kiinalaista ruokaa ja tapasinpa yhden suomalais-aberilaisen kaverinikin; käveltiin Regent's Parkin läpi aina King's Crossille asti.

Tällä kertaa Lontoo oli vain välietappi matkallani kohti Pariisia. Sinne pääsin - yllätys? - yöbussilla. Harmillista, että lauttamatkan ajaksi bussista oli poistuttava kannelle. Siinä jäivät taas yöunet melko vähiin. Kun sitten pääsin perille, oli aikainen sunnuntaiaamu, enkä oikein tiennyt, oliko koko Pariisi ollut lainkaan hyvä ajatus. Bussissa vieressäni istunut kanadalaistyttö oli kaupungissa ensimmäistä kertaa, ja kävimmepä sitten hakemassa ruokaa Marais'n juutalaisalueelta; laskelmoin, että sunnuntaiaukiolot ovat siellä vähän paremmat kuin muualla. Löytyi aamupalaksi rinkeleitä leipomosta, ja Clignancourtin markkinoille tehdyn visiitin jälkeen palasimme hakemaan vielä falafelia ja Nutella-crepejä. Kanadalainen siirtyi hotellille odottamaan ranskalaista kaveriaan, ja minä kiipesin Montmartrelle katselemaan kaupunkia ja kirjoittamaan kirjeitä. Oli aurinkoista, joten suunnilleen puoli Pariisia oli kerääntynyt niille rinteille. 

Iltaa kohden minua kutsui Latinalaiskortteli ja jälleen yksi hostelli. Alue oli söpöä ja hyvinkin pariisilaista, mutta kappas vain, turistin nukkuessa kävi voro hiipimässä röyhkeästi lompakolle ja aamulla tuli herättyä ilman käteistä. Puoli huonetta oli kokenut vastaavan kohtalon, ja oikeastaan sen ansiosta päädyinkin sitten viettämään päivää kanadalaisen, Pariisiin yliopiston pääsykokeisiin saapuneen tytön kanssa. Jo toinen sattumanvaraisesti elämääni ilmaantunut kanadalainen parin päivän sisällä - kuinka merkillistä! Tällä kertaa esittelin Notre Damen ja Eiffel-tornin. Taisimme kävellä yhteensä osapuilleen kahdeksan tuntia, kun poikettiin vielä Montparnassen aluetta tutkailemassa. Ostin patongin ja join ihan riemuissani Oranginaa, joka on vähän harvinaisuus suomalaisessa limsahyllyssä.

Kolmas päiväni Pariisissa oli viimeinen. Satoi. Menin takaisin Notre Damelle ja näin gargoilit työssään. Kävelin muutenkin läpi lempikatujani. Sitten tein jotakin epätyypillistä: kiersin vaatekauppoja tuntikausia. Minulle määrätty missio oli löytää harmaa kesämekko siskon häihin, ja sehän osoittautuikin vallan mahdottomaksi tehtäviksi. (Loppujen lopuksi onnistuin löytämään kelvollisen Aberystwythistä.)

Yöbussi kuljetti minut takaisin Lontooseen. Tässä vaiheessa kaupunki alkoi käydä jo melko tutuksi. Jatkoin mekon etsintää, jälleen tuloksetta, ja kävin istumassa Les Misérablesin iltapäivänäytöksessä. 

Mahtavia juttuja olin osannut suunnitella Lontoon ulkopuolisia retkipäiviä varten. Kävin Harry Potter -elokuvastudiokierroksella. Suurin piirtein neljä ja puoli tuntia upposi lavasteiden sun muiden ihmettelyyn. Kotikoloa tuijotin moneen otteeseen, ja Viistokujalla kävely oli uskomattoman hämmentävää. Poimittaislinjasta ja kävelysillasta puhumattakaan. Kyllä siinä ajantaju hämärtyy, kun tällainen potteristi päästetään tuollaiseen paikkaan. 

Viimeisenä Lontoon-päivänä minulla oli tähtäimessä Anderson Toursin järjestämä retki Stonehengelle ja Bathiin. Kivikasa oli kyllä hieno, mutta siinä turistien ja ympäriinsä kulkevien teiden keskellä oli vaikea päästä kovinkaan mystiseen tunnelmaan. Bath on muinainen roomalainen kylpyläkaupunki; Roman Baths eli kylpyläraunioita esittelevä museo oli kieltämättä ihan jännittävä, vaikka tunnen kyllä monta ihmistä, joihin tuollainen kierros olisi uponnut minuakin paremmin. Tykkäsin, että kannettavasta oppaasta sai näppäiltyä esiin Bill Brysonin puhuman version. Brysonhan on hieno kirjoittaja. Muuta merkittävää kuin kylpylät ei Bathissa sitten ollutkaan, paitsi toffeekauppa, josta ostin kalliin nökön suolalla maustettua toffeeta. Olihan se hyvää.

Se, että parin viikon kiertämisen jälkeen pääsin lopulta istumaan Aberystwythia kohti kulkevaan bussiin, oli aika ihmeellistä ja ihanaa. Jopa homeinen suihku tuntui kotoisalta.

Aberista ei noin vain pääse viikonloppumatkoille. Pitkä pääsiäisloma kuitenkin tarkoittaa, että halutessaan vaihtari ehtii kyllä kiertää vaikka koko Britannian. Lippujen hinnoittelupolitiikan takia suunnittelu on vain hoidettava hyvin. Minä varasin jokaisen bussilipun ja hostellin ja kierroksen reilusti etukäteen. Matkassa kulkenut varausvahvistusnippu olikin aluksi ihan jäätävän paksu. Rahaa paloi kyllä suunnittelusta huolimatta, sitä ei voi kieltää. Olen kuitenkin varsin tyytyväinen, että tuli lähdettyä. Nyt on nähty Walesin lisäksi Englanti ja Skotlanti. Josko sitä joskus pääsisi vielä Irlantiin...

Pienimuotoinen kurssikatsaus

Viimeinenkin koulutyö makaa printattuna sängyllä odottamassa huomista palautusta. Lienee korkea aika kertoa, mitä itse asiassa olen opiskellut tammikuusta lähtien. 

Minulla on kolme kurssia eli moduulia. Jokainen niistä on 10 suomalaisen opintopisteen arvoinen, eli 20 paikallisen. Melkein kaikki kurssit täällä ovat - sen voi tarkistaa kätevästi kurssikoodista, jonka kaksi viimeistä numeroa käsittääkseni tarkoittavat tuota pistemäärää. Netistä löytää myös kurssitarjonnasta ja kurssien suorittamisesta kivasti tietoa.

Kaikki kurssini ovat kakkosvuoden kursseja. Yhtä kolmosvuoden kurssia en saanut ottaa, kun olen Suomessa kakkosvuoden opiskelija - jotenkin kyllä veikkaan, että olisin selviytynyt siitä ihan riittävän kunnialla, mutta meneehän tämä näinkin. Täällä ei siis olla ihan niin joustavia kuin Suomessa.

Advertising

Mitä opiskellaan? Mainonnan keinoja ja psykologiaa; miten kampanjat rakentuvat.

Mitä pitää tehdä? Ryhmätyönä suunnitella mainoskampanja ja kirjoittaa prosessista raportti. Kirjoittaa 2500-sanainen essee. Yksi luento viikossa.

Suosittelen jos mainosala kiinnostaa ja Jyväskylässä viihtyy hyvin yhteisöviestinnän ja kauppatieteiden kursseilla. Hyvin tavallinen kurssi; en saanut paljoa irti.

Improvisation

Mitä opiskellaan? Improvisaatiota teatterin muotona ja ilmiönä. Ei mitään Putous-tyyppistä sketsisettiä, vaan paljon laaja-alaisemmin ja fyysisemmin.

Mitä pitää tehdä? Joka viikko workshop ja seminaari. Workshopissa käydään läpi ja treenataan erilaisia scoreja; seminaaria varten luetaan artikkeleita, ja siellä niistä sitten keskustellaan ja niitä pohditaan workshopissa tehdyn valossa. Kurssin aikana kirjoitetaan oppimispäiväkirjaa, ja sitten on käytännön tentti, joka koostuu noin viiden minuutin ryhmäimprosta ja noin viiden minuutin sooloimprosta ja niitä käsittelevistä keskusteluista.

Suosittelen jos haluaa kohdata pelkojaan, taistella perfektionismia vastaan, kokea jotakin erilaista. Aika ihana kurssi mielestäni, ja virkistävää vaihtelua omille Jyväskylän-opinnoilleni. Opettaja on mukava ja asiantunteva, eikä kurssikavereissakaan ole valittamista. Suosittelen!

Writing for Film and Television

Mitä opiskellaan? Tarinankerrontaa sellaisen perus-Hollywood-rakenteen (three act structure) avulla, niin juonen kuin hahmojen ja teemojenkin kannalta.

Mitä pitää tehdä? Kirjoittaa vapaavalintaisesta tarinaideasta ensin story breakdown ja sitten lisäkehittelyn myötä story outline käyttäen opittua rakennetta. Yksi luento viikossa.

Suosittelen jos kirjoittaminen missään muodossa kiinnostaa. Luennoitsija on mukava kanadalainen setä ja luentoja on ollut oikeasti kivaa ja mielekästä kuunnella, mikä minun sanomanani on jo aika paljon.

Olen yleisesti ottaen tyytyväinen kurssivalintoihini. Jos nyt olisin valitsemassa, saattaisin valita jotakin muuta Advertisingin tilalle; ei se kuitenkaan pahasti kaduta. Enemmän harmittaa se, että kursseja tuli käytyä vain kolme. Se on kyllä standardimäärä, mutta näin suorittamisen jälkeen voi todeta, että helposti aika olisi riittänyt neljänteenkin.

Niin, huomenna tosiaan toimistolle palauttamaan viimeistä kurssitehtävää. Sitten on kesäloma ja keskiviikkona saan vieraita Suomesta ja ensi viikolla olenkin jo kotona. Mikäpä sen mukavampaa!

Opiskelusta

Tänään sataa taas kaatamalla. Toissapäivänä oli lämmintä ja aurinkoista, ihmiset kaduilla hellemekoissa ja rannalla bikineissä, joten täytyy kyllä myöntää, ettei Britannian säätila ole sen tasaisempi kuin Suomenkaan. Kaikki vuodenajat voi kokea saman viikon aikana.

Ajattelin näin viimeisten kolmen viikon kunniaksi ryhdistäytyä hieman ja kirjoitella käytännön juttuja, joista tuleville vaihtareille voi olla hyötyä. Tänään siis: yliopistomaailma Britanniassa ja erityisesti Aberystwythissä! En tiedä aiheesta kovin laajalti, mutta enemmän kuitenkin kuin Suomesta lähtiessäni, ja se tarkoittaa, että oletettavasti enemmän kuin suurin osa lukijoistani, suomalaisia kun olette.

Suomessa yliopisto on keskimäärin viiden vuoden juttu. Mututuntumalla heittäisin, että suurin osa aloittaa opintonsa siinä kahdenkympin tienoilla. Opiskelu ja työelämä lomittuvat usein jollakin tavalla, ja valmistuessa ollaan jo melko aikuisia maistereita.

No, Britanniassa ei mene ihan näin. Ensinnäkin, lukiosta valmistutaan vuotta nuorempina kuin Suomessa. Yliopistossa ensimmäistä vuotta opiskelevista suurin osa on nyt siis vuosikertaa -94. Toinen merkille pantava seikka on, että täällä perustutkinto on kandia vastaava. Opiskelijat siis valmistuvat kolmen vuoden opiskelun jälkeen. Tämä tarkoittaa sitä, että minun ikäiseni (-92 syntyneet) britit ovat palauttaneet lopputyönsä ja siirtymässä työelämään parin kuukauden sisällä. Ajatuskin kauhistuttaa! Enhän minä itse tiedä ollenkaan, mitä haluan tehdä isona!

Toki Britanniassakin voi jatkaa opintoja maisteriksi ja siitä eteenpäin, mutta se ei ole oletusarvoista, niin kuin Suomessa. En tiedä aiheesta paljoakaan, mutta maisterikoulutus on käsittääkseni yleensä yksivuotinen ja hyvin tiivis.

Yleisesti kuitenkin kampuksella kävellessäni tunnen itseni vanhaksi, eikä ihmekään; olenhan vanhimmasta päästä. Osa opiskelijoista on selkeästi vielä teinejä. Välillä näyttää siltä, että vapautta on vähän enemmän kuin mistä osataan ottaa vastuu. Toisaalta joukossa on kyllä kypsääkin porukkaa, ei siinä mitään, ja kai tällainen yliopistojärjestelmä pakottaakin aikuistumaan kolmen vuoden aikana melko lailla.

En viitsi kirjoittaa käytännön vinkkejä yliopiston sähköpostin tai Blackboardin käyttöön, koska ainakin sähköpostijärjestelmä on käsittääkseni muuttumassa. Hyvä, nykyinen näyttää 80-luvulla suunnitellulta ja on asettelultaan harvinaisen epäystävällinen käyttäjäänsä kohtaan. Blackboard on netissä oleva järjestelmä, joka vastaa suunnilleen Jyväskylän Korppia/Koppaa/Optimaa, sillä lisäyksellä, että myös sähköisesti palautettavat työt palautetaan Blackboardin kautta, ei sähköpostilla.

Tällä hetkellä ainakin kaikki työt pitää palauttaa sekä sähköisesti että printattuna. Tästä voisin käytännön vinkkiä antaakin, koska olisin itse kaivannut selkeämpää ohjetta! Printattu versio viedään meidän laitoksella (TFTS) Parry-Williams-rakennuksen toisessa kerroksessa olevaan departmental officeen. Varsinaista toimistoa vastapäätä, eli heti portaiden jälkeen vasemmalla, on lokerot, joihin työt palautetaan. Niissä lukee kurssien nimet, joten tässä ei voi mennä vikaan. Palautettavassa työssä pitää olla täytetty kansilehti (cover sheet), johon tulee kurssin, tehtävän ja opiskelijan tiedot. Ilmeisesti ei luoteta siihen, että opiskelija itse kirjoittaisi omatoimisesti työhönsä olennaiset tunnisteet. Jos arveluttaa, siitä departmental officesta voi kysyä neuvoa. Joskus ottavat palautettavia töitä vastaankin. Ja niillä on nitoja. Ai niin, yksi jännittävä piirre vielä: deadline on merkittynä päivänä kello 12 keskipäivällä. Itse olen pyrkinyt palauttamaan tehtävät jo pari päivää etukäteen, mutta jos haluaa pelata riskillä ja jättää viimeiseen päivään, ei kannata mennä viemään työtä 16:00 tai 23:59, koska nuo ajat ovat auttamattoman myöhässä ja se tarkoittaa täällä sitä, että tehtävästä saa arvosanaksi nollan.

Paikallinen opiskelijakortti on Aber Card. Siinä on oma kuva ja nimi ja opiskelijanumero (olennainen tunniste täällä!) ja sen funktioita opiskelija-alennusten lisäksi ovat esimerkiksi kirjojen lainaaminen yliopiston kirjastoista (suurimpana Hugh Owen) ja tulostimille kirjautuminen. Jälkimmäinen ainakin tosin onnistuu myös samoilla käyttäjätunnuksilla, joilla pääsee sähköpostiin, Blackboardiin sekä Student Recordiin, jossa käydään hyväksymässä opintosuunnitelmat kurssien alussa ja selittämässä mahdollisia poissaoloja. Tulostussaldoa (print credit) voi ostaa netissä, mutta kaikkein kätevintä on hankkia sitä syöttämällä kolikoita Hugh Owenin aulasta löytyvään masiinaan.

Kurssit ovat täällä modules, eivät courses. Jälkimmäisen merkitys on laajempi, eli kannattaa muistaa käyttää oikeaa termiä, etteivät paikalliset hämmenny.

Aberissa on parikin kampusaluetta. Penglais on suurin. Sanoisin, että niistä muista ei välttämättä ole niin väliksi ottaa selvää, ennen kuin olosuhteiden pakosta. Todennäköisesti nimittäin ainakaan TFTS:n vaihtareilla ei Penglaisin ulkopuolella kursseja ole. Itselläni oli yksi Old Collegella, mutta sekin oli meille väistötila, kun ensimmäiseen ei mahtunut. Kampuksen rakennukset eivät ole erityisen kauniita, mutta alue yleisesti on miellyttävä, välimatkat lyhyitä ja järkevät reititkin ehtii oppia vähän hatarampikin suunnistaja muutaman kuukauden aikana. Eihän tämä mikään Seminaarinmäki ole, mutta välttää paremman puutteessa...

Ruokajuttuja

Aina välillä pitäisi syödäkin jotain. Eiku hetkinen, joka päivä, monta kertaa.

Itse syön täällä lähinnä Co-operativen mikroaterioita (spagetti bolognesea ja jauhelihaperunasoselaatikkoa suunnilleen 67 penceä annos), paahtoleipää molemmissa olomuodoissaan (paahdettuna ja paahtamattomana) ja feta-kurkku-paprika-salaattisalaattia. Niin, ja Llaeth y Llan -jogurttia (parasta). Olen kuullut huhua, että jotkut toiset vaihtarit laittavat ruokaa ihan oikeastikin. En jaksanut ostaa neljää kuukautta varten keittiövälineitä, joten Jyväskylästä tuttu bravuurini makaroni ketsupilla on saanut odottaa kesää siinä missä muutkin paneutumista vaativat ruokalajit.

Kämppikseni tuntuvat elävän pizzalla ja pasta carbonaralla. Jotain muitakin epämääräisiä kastikkeita jääkaapissa ja liedellä näkyy, ja papupurkkeja.

Ruokakaupoissa on pari jännää ominaisuutta. Ensinnäkin, evoluutio ei ole vielä tuonut brittejä sille tasolle, että  kassoilla olisi tilaa useamman ihmisen pakata ostoksia. Jos muistatte, millaiset hankalat kassat Lidlissä oli kymmenen vuotta sitten, niin sellaista täällä on kaikkialla. Toinen huomio: yllättävän usein ruoissa on hinnat ihan pakkaukseen printattuna, yleensä tasapuntia. Ja kolmanneksi, erilaisia tarjouksia ja diilejä on jatkuvasti, niin kuin 'valitse tällä tarralla merkityistä kolme hintaan £7' tai todella yleinen lounasdiili, joka yleensä toimii niin, että kolmeen puntaan saa valita kolmioleivän, pienen sipsipussin ja limsan tai mehun. Hurmaavan terveyttä edistävä lounas, eikö?

Siltä varalta, että tätä blogia lukee joku tuleva aberilainen, kerrottakoon vielä hieman paikallisista ruokakaupoista. Jos haluaa valikoimaa ihan kunnolla, kannattaa mennä Morrisonsille, se on vähän kauempana, sinne pääsee bussilla, en muista millä niistä, mutta kuka tahansa paikallinen kyllä tietää. Jos taas asuu kampuksella, täällä mäen päällä (Cwrt Mawrin jne. takana eli koko kampuksen yläpuolella) on CK, pienehkö kauppa, jossa on ehkä vähän korkeammat hinnat kuin muualla, mutta joka on ihan pätevä vaihtoehto silloin, kun tarvitsee vain muutaman jutun. Vihanneksetkin siellä ovat olleet tuoreimman oloisia viime aikoina. CK:n yhteydessä on myös postitoimisto, joten joka merkkiä varten ei tarvitse lähteä mäkeä alas!

Suurin osa ruokakaupoista kuitenkin sijaitsee rautatieaseman vieressä. Siellä on Lidl, joka täällä on vähän parempimaineinen paikka kuin Suomessa. Sitten on Iceland siinä ihan Lidlin vieressä, sieltä saa lähinnä pakasteita, mutta ihan käypään hintaan. Jos lähtee aseman toiselle puolelle, löytää semmoisen kaupan kuin Co-op(erative food). Siinä käyn yleensä itse. Vastaa tavallista S-marketia tarjonnaltaan, ellei ole jopa laajempi. Täältä saa noita mikroaterioita, joista pidän, ja tuota hyvää jogurttia.

Kyliltä löytyy myös 24/7 auki oleva Spar, tietysti suhteellisen kalliine hintoineen, ja leipomoita ja lihakauppoja ja taitaapi joku ekokauppakin ruokaa myydä, ja etnisille ruoille omia putiikkeja on muistaakseni näkynyt, mutta niistä ei ole omakohtaista kokemusta. Niin, ja sitten täällä on vanhanaikainen karkkikauppa, Isaac's. Löytyy rannan vierestä Pier Streetiltä. Siellä saa pyytää karkkeja purkeista tiskin takaa, se on ihan mahtava, olen käynyt kerran ja se oli elämäni hurmaavin karkinostokokemus.

Voisi kietaista tämän tekstin nyt loppuun, niin pääsen syömään. Toivottavasti yhteenvetoni oli viihdyttävä ja/tai hyödyllinen.

Vesiasioita

En muista olenko aiemmin kirjoittanut brittien putkistoista laajemmin kuin vain hanoista. Mutta niin; vessat ja suihkutkin ovat täällä jotenkin ihan käsittämättömän huonosti rakennettuja. Luokattoman tehottomia. Esimerkiksi suurin osa vessanpöntöistä on sellaisia, että vettä ne kyllä tuhlaavat yhdellä vetämisellä ainakin triplasti sen mitä Suomessa, mutta niin hitaasti, että teho yltää hädin tuskin puoleen. Esimerkiksi meidän kämppämme alakerran vessa on niin surkea, että jos siitä yrittäisi saada alas yhden paperinpalan, olisi ehkä 30 % todennäköisyys, että missio ei onnistuisi ensi yrittämällä. En ole ammattilainen, mutta mikä siinä putki-insinöörin hommassa muka voi olla niin vaikeaa, ettei voida edes plagioida muiden Eurooppalaisten systeemejä ihan yleisen kansalaisviihtyvyyden nimissä?

Suihkut sitten, no, ei niistäkään vettä yleensä riittävästi saa. Poikkeuksena yksi Edinburghilainen hostelli. Siinä oli jopa maailman mittapuulla hyvä suihku, eli Britannian asteikolla siis ihan taivaallinen. Siitä sai vapaavalintaisen lämmintä vettä eikä siellä ollut homeista suihkuverhoa, niin kuin esimerkiksi meillä täällä PJM:ssä. Brittien suhtautuminen homeeseen kyllä on huomattavan neutraali; esimerkiksi Glasgow'n taloista kolmasosa on sellaisia, ettei niissä oikeasti saisi edes asua, ja yleinen mielipide tuntuu olevan, että jos homeen maalaa piiloon, se lakkaa olemasta ongelma.

Joka tapauksessa: britit eivät vain hallitse vedenjakeluun liittyviä juttuja. Eivätkä kosteuden kontrollointiin liittyviä muutenkaan. Sitä oppii pitämään ihan sympaattisena. Tämä koko saari on ihan märkä ja homeessa ja vesi liikkuu putkissa suunnilleen yhtä tehokkaasti kuin jeti juoksuhiekassa, mutta minkäs teet.

Pitäisi olla blogeja varten samankaltainen plagioinninestojärjestelmä kuin yliopistolle palautettavia opinnäytteitä varten on. Voisin laittaa blogitekstini sellaisen läpi ja huomata, toistanko itseäni. Ihmeellisesti on sellainen olo, että tästäkin tekstistä ainakin puolet on vanhan toistoa. No, onneksi kertaus on opintojen äiti.

Hyvää nimipäivää minä!

Vappu lienee briteille vähän tuntemattomampi käsite. Vietämme sitä siis suomalaisessa seurassa! Kymmenen minuutin päästä!

Sain postissa ilmapalloja kummitädiltä, jee :) Kiitos myös kotiväelle ruisleivästä ja sen sellaisesta, pakettien saaminen on ihan huippua. Te muut: vielä ehtii ilahduttaa, kuukausi jäljellä meikäläisen Aber-eloa! Haha.

Palautin tänään kirjoituskurssin viimeisen kurssityön. Ei siitä kovin hyvää tullut, mutta onpahan tehtynä - taidanpa lähiaikoina kertoa blogissakin kyseisestä kurssista jonkinlaista yhteenvetoa, saattaa kiinnostaa ainakin tulevia vaihtareita.

Täällä paistaa aurinko ja on tosi vihreää ja ihanan kaunista. Välillä kyllä on sellaisia päiviä, että on niin sumuista, että hyvä kun vastapäisen talon erottaa. Ei voi illalla tietää, mikä vuodenaika aamulla herätessä odottaa ikkunan takana... Onneksi joka päivä ei tarvitse poistua kotoa.

Nyt voisin vaikkapa olla myöhästymättä. Pahoittelen blogin viimeaikaista hiljaiseloa. Sille ei ole mitään pätevää syytä enkä keksi nyt tekosyitäkään tähän hätään.